Hei moi!
MOI!
Mulle tuli yhtäkkii mieleen, et miten sä ja M ootte tavanneet? Siis ku sä sanoit, et ootte olleet yhdessä jo melkeen 20v ja naimisissa tänä vuonna 15v.
Hauskaa. Ollaan tosiaa oltu naimisissa 15v. Aika kiitää. Ja paljon on tuohon mahtunut. Ilon hetkiä ;). Mut siis me on tavattu silleen, että mä olin (tämän miehen sanojen mukaan
treffeillä) syömässä yhden miehen kanssa, joka sitten keksi yhtäkkii, että olisi kiva mennä jonnekin drinksuille vielä ja mä siihen, että joo, mut pyydetään nyt ihmeessä muitakin messiin, et tunteek hän jotain kivoja tyyppejä? Ja johan hän tunsi ja alkoi soitella. Muun muassa M:lle. Saatiin porukkaa kasaan ja suunnattiin hakee M sen työspaikalta. Ja tadaa, kun näin sen siellä, musitin ja tiesin, että "ai toi on toi!!!!"....jonka siis olin menneenä kesänä niin usein nähnyt joka puolella, kaupan jonossakin ja miettinyt, että hitsi ku kivan näköinen mies.
EIKÄ :D
Treffit muuttuikin sitten
treffeiksi?
JOO. Siitä se lähti. Siitä päivästä asti olemme olleet erottamattomat. Hammasharjat samassa mukissa since 1996. Sain muuten parin päivän päästä tästä ovelleni kauneimman ruusun, jonka koskaan olin nähnyt. Niin, siis siltä mieheltä, kenen kanssa (vain) syötiin. Ruusussa oli kiinni lappu: "Olit unelmani nainen, olet edelleen". Mutta ei, se ei ollut mun unelmaa, se oli varmaa. Mut hei,
ENTÄ TE?
No me. No mehän ollaan oltu yhdessä vasta vajaat kolme vuotta, mutta ollaan tunnettu toisemme yläasteelta saakka. J oli mun teinirakkauteni, siis sellainen, jolle ei uskaltanut sanoa sanaakaan, jota ihailtiin kaukaa. Kirjoittelin koulukirjojen sivuille JM sydämen sisälle, ja toivoin että tulisi jo pian välkkä, että näkisin taas vilauksen siitä Maailman Upeimmasta. Parissa samoissa bileissä ollaan oltu ja kerran jopa meillä (!!!omg!!) ja muistan aina, kun J ihmetteli mun lemmikkigerbiilejäni. En mä silloinkaan uskaltanu sanoa hänelle sanaakaan. Hikosin vaan, että omg, J on mun huoneessa! Siis
mun huoneessa!
SIIS OMG, ihan Beverly Hills 90210 kamaa, uuuuh.
Noh, sitten mä löysin uusia ihastuksia, kuten teinit aina, ja jossain kohtaa muutin kotikaupungista pääkaupunkiseudulle. Meni monta vuotta, löysin ihanan miehen, menimme naimisiin, saimme kolme ihanaa lasta, erosimme ja jatkoimme elämää. Eräänä päivänä olin Espoossa yhdessä kauppakeskuksessa liukuportaissa menossa alaspäin, silloisen miesystävän kanssa. Vastaan tuli liukuportaissa, ylöspäin, J. Vaimonsa kanssa. Katsoin pitkään, hän katsoi pitkään, kumpikaan ei sanonut mitään. Ohikiitävä hetki, mutta tunnistin miehen heti, yli 20 vuoden jälkeen. Liukuportaiden alapäässä käännyin katsomaan taakseni, J oli liukuportaiden yläpäässä ja kääntyi katsomaan taakseen..
<3
Meni pari vuotta, kai, se aika oli sekavaa, tiedät kyllä, kun V sairastui syöpään. No, siitä selvisimme, luojan kiitos. Parisuhde ei selvinnyt.
Yhtenä iltana olin yksin kotona, lapset olivat isällään ja avasin Facebookin. Mun pikkuserkkuni poika T, alkoi kirjoittelemaan mulle, ja puhe kääntyi J:een. Kysyin, mitä hänelle kuuluu. T kirjoitti, että teidän pitäisi tavata, J on eronnut. Ja asuu musta 5 km päässä. Ja että olisimme "nätti pari". Ja että J on tälläkin hetkellä yksin kotona, ja mun pitäisi mennä sinne. J laittaa kuulemma ruokaa siellä, yksin. Eijei, enhän mä nyt voi, sanoin ja T ilmoitti jo soittaneensa J:lle. Meni pari minuuttia, kun Facebookiin tuli kysymys "suppiskeittoa, vai -risottoa" <3
En ehkä kestä <3
Toi on vähän samis (siis menee söööyyy römäntik kategoriaan), kun se, että olen nainen, jolla on kauneimmat ikinä, mantelinmuotoiset ruskeat silmät, ja tästä olen kuullut myös M siskolta siinä yhteydessä, kun hän kertoi miten M oli minusta ekoja kertoja puhunut. Mantelisilmä. Nii. Uuuuh, tässä ihan punastuu.
Tittidiiii titdii tieksä tän? Tää on se Berverly Hilssin tunnari kato...se soi nyt kuin kirkon kellot konsanaan...:D
